Erasmus is an excuse

This may sound like an advert. It is not. It is a collection of excuses that I’ve heard from Erasmus students during the last 5 months. So, all of them do not come from my mouth :)

Erasmus is an excuse …

• to feel yourself 3 years younger than you really are
• to learn a language you may not need afterwards
• to travel and see the world with children’s eyes
• to try to party two days in a row during the week noticing that you’re not anymore able to do that
• to sit in the middle of a street on a chair you found at the pavement
• to write to an exam paper with big letters that you are a foreigner and from that reason cannot write proper German (or what ever language) and hope that you’ll pass the exam because of this
• to study same things or courses again (in a foreign language) without feeling ineffective or guilty about it
• to eat junk food while getting to know the foreign food culture
• to drink weizen
• to take a lot of pictures
• to listen to crap (German) music because it is also a part of getting to know the foreign culture
• to smile and laugh more than usual
• to drink a lot of coffee
• to move your master thesis project to next year
• to go to parties to see people who you wouldn’t otherwise see
• to buy new clothes because you weren’t able to fit all your clothes you need to one suitcase
• to speak obscenities with a foreign language since it is also a way to learn the language
• to use your rare native language as a secret language (without hurting anyone)
• to try to break a tequila drinking record
• to sing Singstar or karaoke although you cannot actually sing

Now one could think in which situations Erasmus is not an excuse. The ball is in your hands my friends.

Tunnelmia biiseinä

Kun lähdin vaihtoon, olin melko varma siitä, että vieraiden ja oman kulttuurin ajatteleminen, niiden tutkiminen ja niistä juttelu lisääntyy hurjasti. Niin tottakai tapahtuikin, ja tapahtuu edelleen. Tuollaisen “perinteisen” kulttuurin (millaisia ihmiset eri maissa on, mitä ne syö, miksi ne tunkee leimoja joka paikkaan, jne) lisäksi olen jutellut elokuvista, musiikista ja jopa kuvataiteesta huomattavasti aiempaa enemmän. Olen etsinyt uutta kivaa musiikkia, kuunnellut sitä, katsonut elokuvia, ja käynyt museoissa ja kirkoissa. How I met your motheriakaan en ole unohtanut. Eniten kulttuurijutuista mieleen on jäänyt musiikki, joka aika usein yhdistyy johonkin tiettyyn mielentilaan, hetkeen, tapahtumaan tai ihmiseen. Tässä muutamia poimintoja viime syksyn ja alkaneen vuoden musiikkiajatuksista. Poiminta sisältää myös joitakin korvia särkeviä rimputuksia, joita ei voi kuitenkaan jättää pois tai unohtaa.

Ska-P – Cannabis (tai Legalizatión)
Ensimmäinen Erasmus-ilta syyskuun alussa, iloiset espanjalaiset, vapauden tunne

Gossip – Heavy Cross
Kontakthüpfen, syyskuinen urheiluinnostus, turistikaverini Kimmo ja Tuukka

Justice – We Are Your Friends
Apollo (baari), melkein ensimmäiset Erasmus-bileet, ranskalainen hassusti tanssiva poika

Cassandra Steen – Stadt
Tuukka, kontakthüpfen, tunne siitä että on oppinut lisää saksaa

Frauenarzt – Das geht ab
Täysi ja hikinen Apollo, jossa kerran hävitin kenkäni lasinsirpaleiselle tanssilattialle

Annie – Songs Remind Me Of You
iPod joka ei mennytkään rikki, Rütscher Straße jota pitkin kävellessäni oli jossakin vaiheessa syksyä pakko soittaa kyseistä biisiä iPodilta

Muse – Supermassive Black Hole
Xisela

Muse – Uprising
Musen konsertti Kölnissä, Adam jonka ansioista pääsin yläkatsomosta keikan parhaimmille paikoille

The Sounds – My Lover
Äiti (minulla ei kuitenkaan ole samaa ongelmaa kuin biisin tytöllä)

Kent – Ensamheten
Joulukuun alku, silloinen hetkittäinen koti-ikävä

The Sounds – Hope You’re Happy Now
Kaverini Manuelin synttäribileet

The Beatles – Eleanor Rigby
Joululoma Suomessa, isä joka innostui kanssani Beatles-dokumentista

Kleerup – Until We Bleed
Annan ja Markuksen vierailu, Anna

Lykke Li – Little Bit
Kotona oleminen, kylmä asunto

The Golden Filter – Favourite Things
Lisääntynyt kahvinjuontini, pähkäily siitä pitäisikö kahvinjuontia vähentää, lopputulos ei

Chisu – Vapaa ja yksin
Käsitöiden tekeminen, pinkki kassi joka taitaa viimein 2 vuoden työn jälkeen valmistua

The Killers – Somebody Told me
Singstar, eilinen ilta, tyhmä rohkeus (lauloin ainakin 10 kertaa vaikka en edes osaa laulaa)

Kleerup – 3am
Hitaat lauantai- tai sunnuntaiaamut, kuten tämäkin aamu

Ilman lupauksia uuteen vuoteen

Joulu meni, samoin melko pikainen visiitti Suomeen. Joululoman vietin Iisalmessa vanhempien luona hurjan paljon suklaata syöden, sohvalla maaten ja neuloen. Itä-Suomen hurjat pakkaset (meidän mittarin lukema laski joulupäivänä jopa -28,7 C:seen), lumisade, hiihtäminen, sekä perheen ja yllättävän monen kaverin näkeminen tekivät lomasta mahtavan. Pakkasta olisi tosin voinut olla vähän vähemmän, jotta olisin päässyt useammin lenkille ja ulkoilemaan, mitä olin kovasti odottanut. Nyt piti pääasiassa vetelehtiä sisällä, mikä ei kuitenkaan lopulta ollut yhtään hullumpaa. Loman jälkeen oli yhtä aikaa sekä hieman haikeaa että mukavaa palata Aacheniin. Jo lentokoneessa yksin istuessani tuntui siltä kuin olisin ollut matkalla kotiin, sinne jonne oikeasti kuulun, mutta myös jollain tavalla tuntui siltä kuin olisin jättänyt taakseni jotain jota tulee aika varmasti ikävä.

Anna ja Markus tulivat joulun jälkeen tänne minun luokse kylään. Seikkailimme yhdessä Aachenissa, Maastrichtissa ja Kölnissä, kuten olin tehnyt myös äidin ja isän kanssa marraskuussa. Erityisesti Köln ja sen tuomiokirkko alkavat siten olla jo melko tuttuja :) Toki joka kertaa löytyy myös jotain uutta! Uusi vuosi vierähti saksalais-suomalaisissa kotibileissä. Ulkona vuodenvaihteessa saksalaisten hurjat uuden vuoden juhlimistavat kauhistuttivat melkoisesti. Raketteja lensi päin rakennuksia ja autoja, bussit tööttäilivät ihan vain huvikseen, kirkot soittivat sotamaista musiikkia ja aukiolla, jossa olimme, oli tunnelma muutenkin kuin sodassa, ainakin sotafilmeistä saamani kuvan perusteella. No, meillä oli kyllä skumppaa.

Jatkoin tänään hitaahkoa arkeen paluuta katsomalla leffassa Avatarin muutaman kaverin kanssa. Elokuva oli saksaksi, mutta silti todella hyvä! Hieman lyhyempi se olisi ehkä voinut olla, mutta tarina, 3D-efektit ja hahmot miellyttivät ainakin minua. Olin yllättynyt, että elokuvan dubbaus ei häirinnyt minua juuri ollenkaan, sillä olin epäillyt sen toimivuutta ennen leffaan menoa. Elokuvan siisteyden lisäksi oli tosi kiva huomata, että ymmärsin leffan saksasta oikeastaan kaiken. Toki dubatut leffat on melkein aina helpompia ymmärtää kuin originaalit saksalaiset leffat, mutta tulipa silti hyvä mieli :)

Tammikuussa ohjelmassa on karkkilakko, paljon tentteihin lukemista, yhden ärsyttävän ryhmätyön tekeminen ja lenkkeilyä huhtikuussa olevaa Bonn-Maratonia varten :o Tällä hetkellä kunto tuntuu ihmeellisen hyvältä puolen vuoden vaihdon jälkeen. Pohkeet sen sijaan eivät ole täysin kunnossa :( En tajua, miksi ne eivät rentoudu koskaan kunnolla, vaan ovat kipeät ja rasittuneen oloiset vaikka en olisi urheillut juuri ollenkaan tai ainakaan normaalia enemmän. Ideoita?

Tämän sekalaisen postauksen loppuun ilmoitan vielä, etten tehnyt mitään tyhmiä lupauksia uudelle vuodelle. Karkkilakko on vain järkisyistä eikä kestä ehkä kuin kuukauden. Ajattelin jatkaa kivalta tuntuvaa elämää ja tuijotella kaikkea uutta ja kivaa vastaan tulevaa suurin silmin. Jonkinlaisia ajatuksia ensi syksystä ja dipan tekemisestä ulkomailla olen jo saanut päähäni, mutta ne eivät ole lupauksia. Mukavaa uutta vuotta kaikille!

Torstain 7 kulttuurikärjistystä

Olin eilen pitkästä aikaa Erasmus-tapahtumassa, jonka jälkeen tuli taas pohdittua erilaisten kulttuurien ja maiden eroja sekä ihmeellisyyksiä. Tässäpä siis joitakin mietteitä niistä. Ei kannata ottaa liian vakavasti, ne ovat vain minun (kärjistettyjä) näkemyksiä asioista. Tosin osaan olen saanut vahvistuksen parilta kaverilta :)

1. Turkkilaiset on hurjia Facebook-kavereiden ja puhelinnumeroiden kerääjiä. Pelkkä moikkaaminen ihan ensimmäistä kertaa tai yhden lauseen vaihtaminen turkkilaisen kanssa, johtaa usein friend requestiin, mikä tarkoittaa siis sitä, niiden pitää ensiksi stalkata sinun nimi ja naama jostakin. Sain viime yönä 3 uutta friend requestia, vaikka olin jutellut illan aikana vain yhden tuntemattoman ihmisen kanssa muutaman lauseen verran. Vähän pelottavaa, vaikka uudet ihmiset on usein kivoja.

2. Saksalaiset halaa kavereitaan paljon enemmän kuin suomalaiset, ja on muutenkin kontaktiläheisempiä. Se on minusta tosi kiva, vaikkakin siihen tottuminen vei aluksi jonkin verran aikaa. Nyt halaaminen aina saksalaisia kavereitani nähdessä ja erotessa ei tunnu oudolta, mitä nyt joskus circuit trainingissa jumppavaatteet päällä. Halauksen lisäksi toki voi aina kysyä “Wie geht’s dir?” eli miten menee, johon ei käsitykseni mukaan tarvitse antaa kattavaa vastausta siitä mitä kuuluu. Pelkkä “gut” riittää. Smalltalkittoman maan kansalaiselle oli siis syksyn alussa opeteltavaa.

3. Ainakin saksalaiset ja britit laittavat tekstareiden, mailien ja miltei kaikkien viestien perään terveiset lähettäjältä tyyliin “Grüße Heini” tai “xxxx”, joista ensimmäinen on saksalainen tapa. Tähänkin tapaan tottuminen vei aluksi aikaa ja vielä nykyäänkin se unohtuu minulta usein tekstareista. Joo, onhan se ihan kiva, mutta eikö nyt tekstareissa lähettäjän nimi jo kerro kenelta viesti on tullut?

4. Tsekkiläiset, ainakin ne ketkä tunnen, vaikuttavat olevan yllättävän samantyyppisiä kuin suomalaiset. Tässä pätee kuitenkin suuri yleistämisen vaara, sillä tsekkiläisistä tunnen parhaiten kaksi poikaa, jotka opiskelevat minun kanssa samaa aihetta ja ovat samanikäisiä kuin minä, ja ehkäpä siksi keskustelunaiheet ja kiinnostuksenkohteet ovat usein samanlaisia. Yhteistyö tsekkiläisten kanssa on myös melkein aina vaivatonta.

5. Ruotsalaisten saksa kuulostaa ihan ruotsilta. Tähän on luultavasti syynä se, että tunnistan ruotsin kielen ja aksentin. Puhua en enää kuitenkaan osaa.

6. Pohjoismaalaiset osaavat englantia ja saksaa usein paremmin kuin etelä-eurooppalaiset toverinsa. Tähän tosin löytyy täältä (ja varmaan kaikkialta) poikkeuksia, sillä pari hyvää espanjalaista kaveriani opiskelee englantia ja toki myös puhuu sitä hyvin sujuvasti.

7. Monet italialaiset pojat ovat pelottavia gigoloita, joista kannattaa pysyä kaukana. Kaikki ei kuitenkaan.

Stereotypioita, kieliä ja hirmukivaa

En osaa taaskaan päättää, mistä aloittaisin. Kerrottavaa ja hehkutettavaa riittäisi hurjasti, ja ehkä myös hiukan purnattavaa. Aikaa ei kuitenkaan ole, mikä on oikeastaan tosi kiva. Piidahdan kotona pääasiassa vain tekemässä saksan läksyt, joita on kiva(!) tehdä, ja nukkumassa tietysti. Muuten on tosi kiva olla poissa kotoa ja tietokoneen äärestä, hyvää vaihtelua Suomen alituiselle nörtteilylle ja fesettämiselle. No, alotan sit stereotypioista.

Pelkäsin vähän tänne lähtiessä, että olisin hieman jumittunut stereotypioihin ja muiden kokemuksiin Erasmus-vaihdosta. Pelkäsin, että kaikki muut vaihtarit olisivat minua monta vuotta nuorempia, haluaisivat bilettää alituisesti, itse saksalaisiin olisi vaikea tutustua ja että en tutuistuisi omanlaisiin ihmisiin. Arvaukseni menivät suurelta osalta ihan pieleen. Monet ovat minua nuorempia, mutta eivät läheskään kaikki! Kielikurssikaverit ja suurin osa Pohjoismaista ja Tsekeistä tulleista on samanikäisiä. Ja mikä parasta, iällä ei ole tuntunut olevan mitään väliä, vaikka luulin, että olisin kiinnittänyt siihen paljon huomiota. Nojoo, näytän ja tunnun varmaan muista nuorelta. Kaupassakin multa kysytään täällä paperit yhden oluen ostamiseen (vaadittu ikä on 16 :D) Kivoja, yhtä hyvin saksaa ja englantia osaavia kavereita on. Osaamistasolla tuntuu olevan yllättävän paljon merkitystä. Olen huomannut, ettei malttini riitä kunnolla juttelemaan jonkun kanssa, jonka yhden englannin kielisen lauseen odottamiseen menee monta minuuttia :( Olen tutustunut myös saksalaisiin, jotka rohkaisevat puhumaan vain saksaa, mikä on tosi hyödyllistä, vaikkakin usein vaatii keskittymistä ja vie normaalia enemmän energiaa. Ei siis ihme, että iltaisin väsyttää.

Tänään saksan tunnilla puhuttiin myös vähän stereotypioista. Oli kiinnostavaa kuulla muilta vaihtareilta heidän stereotypioitaan suomalaisista. Heidän mielestään suomalaiset ovat rauhallisia, täsmällisiä, vaaleahiuksisia, ylpeitä kotimaastaan, hyvin englantia osaavia, ympäristötietoisia, ja hiihtävät, käyvät paljon saunassa sekä juovat paljon. He ajattelivat pitkälti juuri niin kuin olin kuvitellut. Sauna vaikuttaa olevan kuitenkin eksoottisempia asia kuin olin ajatellut. Melkein joka päivä joku kysyy “Siis käyttekö oikeesti usein saunassa?”. Ihkua on myös se, miten brittiläinen kaverini hihittelee suomalaisille sanoille.

Saksalaisten stereotypioista täsmällisyys, kuuliaisuus ja byrokraattisuus ovat todellakin pitäneet paikkaansa, ainakin tähän asti. Luennoilta ei todellakaan saa olla myöhässä, kaupassa kärry pitää sijoittaa varmasti oikeaan paikkaan, punaisia päin ei kävele juuri kukaan, tai jos kävelee, se on varmaan jostain muualta kotoisin. Sen sijaan saksalaiset vaikuttavat olevan paljon ystävällisempiä ja helpommin lähestyttäviä kuin kuvittelin (ja kuin suomalaiset). Se on ollut tosi kivaa! Byrokratia näkyy alituisina leimoina ja toki paperisotana. Jokainen paperi ja lupa leimataan ihan varmasti, vaikka paperia niitä ei tulisi koskaan myöhemmin tarvitsemaan.

Kaikesta byrokratiasta ja alun häslingistä huolimatta kolme ensimmäistä viikkoa on ollut mielettömän kivaa. Uusi ympäristö, maa, ihmiset ja erilaisuus on ollut erittäin mukavaa. Tuntuu siltä kuin olisin muuttunut kolmen viikon aikana ihan uudeksi jätti-iloiseksi Heiniksi. Nyt jo tuntuu siltä, että haluan olla täällä koko vuoden, ja jopa harmittaa, ettei joskus pienenä opiskelijana tajunnut, että ulkomailla voisi tehdä vaikka kaikki maisterivaiheen kurssit.

Tämä viikko jatkuu aiemmin kuvaamallani Fitness mit Musikilla. Huomenna mennään kaupunkiin, jota en osaa koskaan lausua oikein eli Liégeen!

Ensimmäisiä saksalaiskulttuurin palasia

Tämä on keskiviikolta 2.9., julkaistu siis päivän myöhässä.

***

Netittömyys jatkuu vielä ainakin huomiseen asti. Jännää, ettei se oikeastaan ärsytä vielä ollenkaan. Melkoista kärsivällisyysopetusta se kuitenkin tarjoaa.

Kokonaan en kuitenkaan ole ollut netitön. Kotiini ulottuu avoin WLAN, jolla pääsee surffaamaan Wikipediassa sekä Aachenin ja yliopiston kotisivuilla. Olen siis ekojen päivien tyhjinä hetkinä sivistänyt itsenäni mm. Saksan historialla, lähiseudun nähtävyyskuvauksilla ja pankkitrivialla sekä etsinyt kiinnostavia kursseja koulun nettisivuilta. Aikaa todella pitkille yöunille ja päikkäreille on myös jäänyt, sillä kielikurssi ja Erasmus-härdellit alkavat varsinaisesti vasta huomenna. Jes!

Näinä muutavana päivänä Aachen on antanut jo melko hyvän kuvan saksalaisesta (tai ainakin paikallisesta) kulttuurista. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota autojen hulluun määrään. Saksa näyttää todellakin olevan autoilun luvattu maa :( Autoja on joka puolella sekä pysäköitynä että matkalla jonnekin. Parkkihalleja ja -paikkojakin on, mutta kadun varret ovat silti täysin autoitettuja. Toinen kivempi huomio on leipomot ja kahvilat. Niitäkin on joka kadun kulmassa ja niiden tuoksu tulee joka puolelle. Ja niissä on halpaa! Tai hinnat ainakin tuntuvat halvoilta Helsingin kahviloiden kiskurihintoihin verrattuna. Hui, voin vaan kuvitella, kuinka pullasorsaksi muutun tämän seitsämän kuukauden aikana. No, ostinpa kuitenkin lenkkarit tänään!

Parin ensimmäisen päivän perusteella luulin, että valtavat automarkettimöröt ovat kadonneet täältä kokonaan, mutta olin sittenkin väärässä. Nimittäin tänään lenkkeillessäni keskustan ulkopuolella törmäsin kokonaiseen automarkettimörkökatuun, jonka varrelta voi varmasti löytää kaiken tarvitsemansa. Toisaalta vain yksi katu tässä kaupungissa ei ehkä siitä vielä pahaa tee. Ja ehkä siellä olisi mulle myös peitto, jota keskusta ei taida saada.

Huominen kielikoe jänskättää. Alla pari kuvaa ekoilta päiviltä.

Aachenin raatihuone

Asun tuossa keskimmäisessä talossa.